Tälläiset päivät ovat pahimpia. Kun yhtäkkiä on vain tajuttoman surullinen ja apaattinen, eikä tiedä mistä se johtuu. Kun ei ole tietoista syytä pahalle ololle, jonka voisi ratkaista jotenkin, kasvattaa se pahaa oloa entisestään. Sitä tuntee olevansa loukussa ja alkaa panikoimaan, että loppuuko se apaattisuuskohtaus ollenkaan.
Rankimpia nämä päivät ovat silloin, kun pitäisi saada jotain aikaiseksi. Kun pitäisi lukea pääsykokeisiin tai on sopinut menoa. Harva ihminen ymmärtää, jos sanoo että "tänään en jaksa tehdä muuta kuin maata sängyssä", joten helposti päätyy lähtemään silti ja olemaan henkisesti ihan muualla koko ajan. Tänäänkin lupasin tehdä Deltalle iltapalaa (tai no lupasin ja lupasin, teen sitä aina kun hän on myöhään töissä), mutta nyt en ole jaksanut edes kääntää kylkeä sängyssä moneen tuntiin. Toivon saavani enemmän voimia tunnin sisällä...
Olen sairastanut anoreksiaa, joten näinä päivinä minulle on helppoa vain jättää syömättä eikä vatsani edes huomaa asiaa. Vatsa saattaa alkaa kurnia vasta joskus puolen yön aikaan ja tajuan etten ole syönyt koko päivänä. Sitten ei enää viitsi syödä, kun saa vain painajaisia.
Onneksi tälläiset päivät ovat vähentyneet huomattavasti lääkityksen alettua. Ehkä tämä tästä vielä joskus?
-Epsilon
