Tänään on hyvä päivä

Tänään oli helppo päivä. Aamulla oli yllättävän helppo nousta sängystä, vaikka olin taas nukkunut ihan liian vähän. Tottuukohan unettomuuteen joskus, vai saankohan "nukun missä ja milloin vain"-luonteeni vielä joskus takaisin? Jos täältä löytyy muita unettomia, otan mielelläni vastaan vinkkejä!

Huomasin myös miten helppo korkkareilla loppujen lopuksi on juosta (vaikka näytin varmasti todella hassulta, kun sipsutin menemään) ja kun näin miten mies jäi jumiin metroon kun se lähti kääntöraiteelle, minua jopa nauratti - ihan vähän. Töissä hyvä musiikki sai vähän pepunkin heilumaan, pitkästä aikaa!

Muuten töissä olo olikin sitten täyttä tuskaa. Siellähän masennukseni pahin vaihe laukesikin - romahdus jonka takia istuin vessan lattialla ja itkin hysteerisenä äidilleni puhelimessa, etten jaksa enää elää. Onneksi äiti sanoi silloin suoraan, että tarvitsen apua ja sainkin itseni pakotettua terveyskeskukseen hakemaan sitä, sitten lopulta. Kynnys siihen oli kuitenkin todella suuri, sillä epäonnistumisen tunne oli niin vahva. Koin olevani maailman heikoin ihminen, jos pyydän apua, vaikka asia on täysin päinvastoin. En vain koskaan ole osannut pyytää apua, koska olen aina ajatellut, että vahva ja itsenäinen ihminen ei tarvitse apua. Sitä paitsi, minähän se auttaja olen - voiko auttaja muka pyytää apua?

Tämän päivän fiiliksiä kuvastavat (tai tänään muuten vain koukuttivat) mm. seuraavat biisit:

Birdy - Wings

Icona Pop - I love it

Emeli Sandé - My kind of love

Avicii - Wake me up

Lily Alen - Somewhere only we know

- Epsilon

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Tästä se lähtee, tämän tytön blogitaival. Siitä tulee varmasti jännittävä ja erittäin antoisa - toivottavasti myös ehkä jollekin muullekin kuin minulle. 

Tässä blogissa on kyse Helsinkiläisestä nuoren naisen alusta, joka joutuu opettelemaan elämään uudelleen pakon edessä. Kun elämä lyö vähän liian kovaa turpaan ja masennus repii mukanaan, täytyy opetella yllättävän paljon uudelleen asioita, jotka ennen tuntuivat itsestäänselviltä ja helpoilta. Yhtäkkiä saa joinain päivinä kerätä kaiken energiansa pelkästään sängystä nousemiseen, kun taas jonain päivänä jopa naurattaa - ehkä jopa useamman kerran päivässä! 

Pyrin olemaan täysin avoin elämästäni ja tunteistani, mutta olen kuitenkin päättänyt pysyä (ainakin toistaiseksi) anonyyminä ja käyttää kirjailijanimeä Epsilon. En kuitenkaan näe sitä esteenä rehelliselle ja avoimelle blogille - if you know what I mean!

Vaikka sairastankin masennusta, eivät blogini tekstit tule olemaan jatkuvaa ruikutusta, vaan huonoja ja hyviä päiviä, negatiivisia ja positiivisia asioita - ihan niinkuin elämä itsessäänkin.

Näillä sanoilla aloitan yhteisen matkamme kohti auringonlaskua.

- Epsilon