Fakta on tämä: masentuneen aineenvaihdunta pysähtyy. Masentuneen sisäinen hälytysjärjestelmä käy ylikierroksilla, eikä anna molekyylinkään ravintoa mennä hukkaan, vaan varastoi sen jotta ihminen jaksaa taistella vaaraa - masennusta - vastaan. Niin jalo ja looginen ajatus kuin tämä hälytysjärjestelmältämme onkaan, niin itseasiassa se vain pahentaa asiaa - sillä yllätys yllätys, masentunut lihoo. Harva osaa ottaa lihomista itsetunnon kannalta hyvin. "Jee, olen lihonut 10 kiloa!".
Ei.
Enemmänkin "olen oksettava eikä kukaan voi enää koskaan haluta minua", jolloin masennus pahenee, jolloin hälytysjärjestelmä on enemmän hädissään ja varastoi vielä enemmän ravintoa ja näin oravanpyörä on valmis.
Jossei hätääntynyt hälytysjärjestelmä lihota tarpeeksi, pistetään siihen päälle (minun tapauksessani) vahva epilepsialääkitys, e-pillerit ja masennuslääkitys yhdistettynä tietysti herkkuhimoon niin simsalabim, minulle onkin ilmestynyt 20kg painoa lisää. Jipii!
Sitten sitä lähtee tiputtamaan painoa. Syö oikein, liikkuu, nauttii olostaan - "nyt olen varmasti tiputtanut ainakin kolme kiloa". Vaan ei, puntari ei pysähdy grammaakaan pienenpään lukuun. Prkl.
"Ehkä on vain minun osani olla läski", sitä ajattelee. Sitä alkaa katsoa muita naisia, että voi kun olisin edes noin laiha, vitsi kun tuokin on tuon näköinen. Alkaa olemaan melkein katkera ystävilleen, jotka eivät tajua miten laihoja he ovat. Hävettää olla samoissa kuvissa, rinnakkain.
Loppuviimein sitä viettää päivänsä pohtien, olenko minä todella tuon näköinen. Olenko minä todella antanut itseni mennä tuon näköiseksi. Miksi kaikki ympärilläni onnistuvat laihtumaan, kun taas minulta tullaan kadulla kysymään, mihin tarvitsen näin paljon läskiä. True story.
Olen kuitenkin tulossa pikkuhiljaa siihen tulokseen, että pää ensin ja muu kroppa perässä. Kun pääsen eroon hälytysjärjestelmääni vaivaavasta vaarasta, masennuksesta, päästää kroppani pikkuhiljaa irti niistä ylimääräisistä kiloista. Siihen asti teen parhaani. Syön terveellisesti ja liikun. Yritän olla stressaamatta. Minulla on loppuelämä aikaa olla laiha, nyt voin nauttia tisseistäni jotka eivät tahdo mahtua mihinkään ja lantiostani jota naisellisempaa saa hakea. Eläköön minä ja muotoni!
P.S. Eilen julkaistiin koulumme blogissa minun kirjoittamani postaus liittyen matkailuun, käy vilkaisemassa! Postaus löytyy täältä.
- Minka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit <3