Tämä viikko on ehkä ollut elämäni paras. Olen nauranut niin että vatsalihaksiin on koskenut ja pohtinut asioita niin että päätä on särkenyt. Olen saanut uusia ystäviä, oppinut turvallisuudesta ja tajunnut, että minä olen sittenkin ihan hyvä tälläisenä. Olen nauttinut jokaisesta naurusta kuin se olisi viimeinen ja uskaltanut olla juuri niin blondi kuin olen. Olen ollut utelias ja rohkea, sekä sisäistänyt asioita järjettömällä vauhdilla. Olen rakastanut itseäni ja salaa vähän niitä muitakin, sillä tavalla ihan viattomasti. Olin jo unohtanut miten hyvältä tuntuu se uuden ihmisen ihastus, jossa ei ole mitään romanttista vaan kohtaat niin mahtavia ihmisiä, ettet vain voi olla tykkäämättä heistä kamalasti. Olen odottanut jokaista päivää innolla ja nyt kirjoittelen tätä kaiholla, kun tiedän että huomenna on koulutuksen viimeinen päivä - enää loppukokeet ja sitten meidät on jaettu kahteen ryhmään perehdytysviikon ajaksi. Moni mahtava ihminen tulee kanssani sinne, mutta moni muu on siinä toisessa ryhmässä. Nyt masentunut pääni empii uskaltaako kysyä ihmisten sukunimiä ja facebookkeja - monilla kun on kovin yleiset nimet, toisin kuin minulla. Siitä pelosta että ärsyttää
ihmisiä ei varmaan koskaan pääse eroon.
Mahtavien ihmisten tapaamisen lisäksi olen jo tehnyt joulun kotiini. Olen todella jouluihminen, aloitan joululahjojen teon jo syyskuussa ja rakastan sitä antamisen ja rakkauden juhlaa. Minulle joulu on perhejuhla, jossa annetaan lahjoja, syödään hyvin ja vähän tapellaan. Kuullostaa kamalalta, mutta kun laittaa parhaimmillaan 10 aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa saman katon alle juhlimaan joulua, ei pieneltä sanaharkalta voi välttyä. Mutta sitä perhe tekee - tappelee aina välillä, eikö?
Minun ihka oma joulukuuseni. Olen rakastunut!
Kirjoittelin nyt vähän lyhyemmin sillä koemateriaali odottelee vielä tuossa vieressä, mutta lupaan päivittää mahd. pian taas kuulumisia - anteeksi hitaasta postaustahdista!
Joko teillä näkyy joulu?
-Minka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit <3