Tuomiokirkon portaat kuvastavat minulle Helsinkiä. Rakastan Helsinkiä, sanonkin aina että jos Helsinki olisi mies, olisin jo naimisissa. Portailla ajatukset kulkevat sujuvasti ja hengitys helpottuu. Vaikka kaikkialla muualla tuntuisi olevan vain mustaa, tuossa auringonpaisteessa istuessani pimeys väistyy edes hetkeksi.
Istuskelun jälkeen kävimme vielä viimeisen kerran ulkona syömässä ja Joonalla hakemassa hänen tavaransa, sillä olemme viimeisen yön minun luonani. Asun kehäradan varrella, joten pääsemme täältä kätevästi lentokentälle - jossa pitääkin olla sitten jo ennen seitsemää aamulla.
Se hetki lentokentällä, kun pitää kääntää selkä ja lähteä eri suuntiin kävelemään, hirvittää minua. Voin jo nyt tuntea miten sydämeni juoksee Joonan perään ja piiloutuu hänen reppuunsa, jolloin minulle jää vain se ulkokuori. Tai ei. Minulle jää Joonan sydän. Niin kuin Risto Saarinen kirjassaan "Oppi rakkaudesta" kertoo, että rakastava tarjoaa ja luovuttaa sielunsa rakastetulleen lausumalla sanat "rakastan sinua" ja jää sieluttomaksi siihen asti, että rakkauden kohde vastaa rakkauden tunnustukseen, jolloin rakastava saa hänen sielunsa omansa tilalle. Saarinen toki puhuu sielusta, kun minä sydämestä, mutta minulle ne ovat niin lähellä toisiaan, että vertaus sopii molempiin.
Laskimme, että Joona on poissa 20 viikkoa. 19 olemme erossa, sillä menen sinne syyslomallani. Olemme erossa 9 viikkoa ennen kuin menen sinne ja 11 sen jälkeen. Tähän mennessä pisin erossa olo aikamme on ollut 3 viikkoa. Toisaalta minulla on niin kiireinen syksy koulun, töiden, terapian ja ystävien kanssa, että äkkiäkös tuo menee. Eikö?
Toivottavasti teille tulee iloisempi perjantai kuin tänne.
- Minka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit <3