Särkynyt sydän

Ei, Joonan kanssa kaikki on hyvin. Nyt kyse on ihmisestä, jota luulin ystäväkseni.

Emme olleet jutelleet ikuisuuteen, joten tavallaan ei tullut yllätyksenä, että hän poisti minut facebookista. Halusin kuitenkin tietää mistä se johtui, joten painostin häntä kertomaan. Se oli virhe. Luulin, että kyse olisi siitä, että emme olleet jutelleet aikoihin. Kyseinen ihminen kuitenkin kärjitettynä totesi, että koska uskon ja haluan papiksi, edustan asiaa joka on pelkkää "väkivaltaa ja alistamista, hidastaa ihmiskunnan kehitystä ja on merkki siitä, ettei kykene itsenäiseen ajatteluun". Hän oli myös "pahoillaan", että tarvitsen "näin paljon tukea" elämässäni. Tuijotin keskustelua kauhuissani. Siis mitä?

  

Jokaisella on oma mielipiteensä ja saakin olla. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, ei tarvitse uskoa samoihin asioihin. Erilaiset mielipiteet rikastuttavat elämää ja maailmankatsomusta. Kuka tietää, jos vaikka oppisi toiselta jotain. Kuitenkin kyseinen ihminen pitää minun hyväksikäyttäjääni upeana ihmisenä ja hyvänä ystävänään, kun taas minä edustan "väkivaltaa ja alistamista". Mitä minun pahantekijäni minulle teki, jossei juuri sitä? Väkivaltaa ja alistamista? Vuoden ajan, ja silti tämä "ystävä" ei välitä. Miten tekopyhä ihminen voi olla, jos heittää menemään ihmisen, jonka kanssa on ollut kauemmin ystävä, kuin hänen pahoinpitelijänsä?

  

Minulla on hylkäyshermo. Hermo, joka käy ylikierroksilla, koska minut on hylätty läheisten ihmisten toimesta miljoonia kertoja. No ei ehkä miljoonia, mutta ymmärrätte pointin. Tämä oli taas yksi hylkääminen. Nyt se hermo juoksee ympäriinsä huutaen apua ja haluaa minun piiloutuvan vaatekomeroon ettei vain kukaan pääse enää satuttamaan tai hylkäämään. Hylkään maailman, niin maailma ei voi hylätä minua. 

Olemme keskustelleet terapiassa paljon itsearvostuksesta ja itsetunnosta. Minun itsearvostukseni oli ennen kaksi, nyt se on nolla. Itsetuntoni on aina ollut miinus miljoona, joten se nyt ei alemmaksi voi mennä. Koen olevani huonompi kuin pahoinpitelijät. Miten paljon yksi empatiakyvytön paska voikaan satuttaa herkkää sydäntä!!

Mietin pitkään, kerronko tästä blogissani. Lopulta totesin, että voin kertoa tästä, en vain jaa kaikkia likaisia yksityiskohtia. Kuitenkin ajattelen, että miten voisin kirjoittaa blogia masennuksestani ja masennuksesta paranemisestani, jos en olisi rehellinen sen syistä? Ja se kuuluu paranemiseen. Että myöntää, että on ollut uhri ja lakkaa esittämästä ettei mitään ole koskaan tapahtunut. Siitä se toipuminen vasta alkaa.

- Minka