Tädin pienet rakkauspakkaukset

Tädin rooli on ehkä maailman paras rooli minulle - varsinkin kun olen kaksinkertainen täti! Veljeni 1- ja 3-vuotiaat lapset ovat parasta piristystä minulle kaikkina päivinä, vaikkei henkinen sietokykyni handlaakaan tällä hetkellä pieniä rakkaupakkauksiani jos heillä on känkkäränkkä kylässä tai riehumisvaihe päällä. Ne rauhalliset hetket tekevät kuitenkin sieluni todella onnelliseksi. Hetket, kun saa katsoa peiton alla Niko Lentäjän Poikaa pieni poika kainalossa tai kun saa kuunnella pienen kolmevuotiaan pojan mielikuvituksen tuottamia tarinoita tai kun saa pieneltä yksivuotiaalta emännältä märän pusun. Niinä hetkinä on hetken aikaa hyvä olla ja helppo hengittää. Mikään ei voi olla huonosti. Nuo pienet rakkauspakkaukset vain asuvat liian kaukana, enkä näe heitä läheskään niin paljoa kuin haluaisin. Ja kohta he muuttavat vielä kauemmaksi, mutta silloin onneksi parempien kulkuyhteyksien varrelle, niin voin mennä milloin vain kyläilemään eikä tarvitse aina sopia vain aikoja jotka sopivat isälleni (minulla kun ei ole ajokorttia saatikka autoa).

Pieni neiti haluaa olla kuin veljensä - käydä potalla ja pukea ihan itse!

Tuon pienen pojan hymy saa tämän tädin hymyilemään huonoinakin päivinä

Olen aina halunnut olla se "cool"-täti, jonka luokse voi tulla yökyläilemään, mässätä, katsoa hyvä elokuva ja valvoa pitkään jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Jolle voi uskoutua kaikesta ja jonka luokse voi tulla evakkoon, kun omat vanhemmat ärsyttävät. Vielä ei osaa sanoa kuinka käy kun lapset ovat vasta niin pieniä, mutta tuo pieni poika ainakin tuntuu pitävän minua parhaana ystävänään - vaikka onkin oikeasti ihan äidin poika.

Yllätyn jatkuvasti siitä miten huomaavaisia ja älykkäitä jo pienetkin lapset ovat. Kun viimeksi olin veljeni luona ja sain todella pahan ahdistuskohtauksen kun vain itkin hysteerisenä ja koin olevani pahinta pohjasakkaa, tuli tuo pieni poika luokseni ja sanoi tomerasti "Ei täti! Täti ei itke!" ja tökkäsi minua peukaloilla silmiin. Nauratti. Pojan tavoite oli siis pyyhkiä kyyneliäni, muttei pikkuisilla sormillaan ihan onnistunut siinä. 

Elämäni olisi paljon rankempaa ilman noita kahta rakkauspakkausta - onneksi he siis ovat olemassa. 

- Epsilon

PS. Bloggerin sekoilun vuoksi tämä teksti puuttuu sivuiltani. Pahoittelut minun ja bloggerin puolesta!