Viidessä vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon. 2008-2012 (vuodenvaihteeseen asti) oli pelkkää elämän potkimista päähän. Olin täysin mustelmilla ja hajalla - yksikään osa minusta ei ollut säästynyt iskuilta. Vähiten sydämeni. Olin ollut henkisesti ja fyysisesti vahingollisissa suhteissa, mutta jääräpäänä jatkanut aina uudestaan tulta päin. Uskottelin itselleni aina, ettei uudessa poikaystävässäni voi olla mitään vikaa ja että heitä pitää vain oppia käsittelemään. No, eihän se tietysti noin mennyt.
2012 maaliskuun lopussa istuin meren rannalla ja rukoilin. Rukoilin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Rukoilin apua. "Jumala, en jaksa enää, auta". Tuosta kahden kuukauden kuluttua tapasin Deltan. Delta oli niin täydellinen, että olin epäluuloinen pitkän aikaa, voiko tuollaista muka ollakaan. Delta kesti kaikki epävarmuuden hetkeni ja rakasti minua vain entistä kovemmin. Kun en millään saanut työnnettyä häntä pois elämästäni, aloin uskoa, että hän on minun suolejusenkelini. Hän on se, jota Jumala varasi minulle kunnes olisin valmis. Hän oli se "syy" miksi kävin kaiken sen paskan läpi.
Deltan kautta löysin uudelleen uskoni Jumalaan - mikä on hassua, sillä hän ei itse usko ollenkaan. Sen uskon kautta löysin myös vihdoin asian, joka sytyttää minut ja jota tiedän haluavani tehdä. Löysin viimein koulutusalan jolle haluan ja mihin kuulun - teologinen.
On se uskomatonta, miten sitä lopulta päätyy kohtalonsa luokse. Vaikka matka sisältäisi monta mutkaa ja tienristeystä, sitä aina päätyy sinne minne kuuluukin. Masennuksenikin on vain elämäni sivupolku, joka minun kuuluu kulkea kasvaakseni sellaiseksi ihmiseksi joksi Jumala minut on suunnitellut. Vaikken missään määrin nauti tästä sivupolusta, niin luotan siihen, että Jumala on valinnut juuri minulle tälläisen elämän polun, koska olen tarpeeksi vahva kulkeakseni sen loppuun asti. Ja onneksi olen niin jääräpää, että haluan nähdä tämän elämän kaikki mutkat ja sivupolut - ja selvitä niistä.
- Epsilon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit <3